
Viestintä ja neuvonta
Jätelain muutos pääteemana
Viestinnän ja neuvonnan pääteemana vuonna 2023 olivat jätelain mukanaan tuomat muutokset. Panostimme erityisesti siihen, että osallistuimme aktiivisesti erilaisiin yleisötapahtumiin ja kerroimme niissä muutoksista.
Yksi tiimin työntekijöistä on vastannut erityisesti taloyhtiöviestinnästä ja toiminut yhteyshenkilönä Kiertokaaren ja isännöintitoimistojen välillä. Isännöitsijöille ja taloyhtiöaktiiveille lähetämme säännöllisesti uutiskirjettä, ja pidimme vuoden aikana heidän kanssaan aamukahvitilaisuuksia.
Olimme vuoden aikana mukana noin 140 tilaisuudessa (v. 2022: 95). Näihin lukeutuivat esimerkiksi erilaiset messut ja massayleisötapahtumat, isännöitsijöille pidetyt tilaisuudet, koulujen kiertotalouskasvatusoppitunnit, käynnit eri yhdistysten vieraana sekä vierailut Ruskon jätekeskuksessa.
Tavoitimme tapahtumissa ja tilaisuuksissa yhteensä noin 3300 asiakasta (v. 2022: 2635).
Uutta visuaalista ilmettä
Uudistimme verkkosivujemme ulkoasua ja lanseerasimme jätekuljetusten aloituksessa uudenlaista visuaalista ilmettä sekä jäteautoteippauksissa että kuljetus- ja lajittelumuutosten viestinnässä.
Otimme käyttöön uusia yhteispohjoismaisia jätelajikuvakkeita eli piktogrammeja hyötyjätteiden kuljetusten alkamisen yhteydessä. Uusien kuvakkeiden laatimisesta on vastannut Suomen Kiertovoima KIVO ry, ja kuvakevalikoima laajenee vähitellen myös jäteasemilla vastaanotettaviin materiaaleihin.

Kierrätyskeskus Likelle lanseerattiin uusi ilme
Tärkeä osa vuoden 2023 viestintää oli myös uuden Limingantullin Kierrätyskeskus Liken perustaminen. Likelle lanseerattiin kokonaan uusi brändi, visuaalinen ilme ja ydinviestit. Sille luotiin myös omat Facebook- ja Instagram-tilit. Lue lisää Kierrätyskeskus Likestä täältä.


Vuoden aikana saimmekin uusia seuraajia sosiaalisessa mediassa etenkin Liken tilien avulla.
Facebookin ja Instagramin rinnalla käytimme erityisesti työnhaku- ja työnantajamielikuvaviestintään LinkedIniä. Sen sijaan TikTok ja Twitter (nykyinen X) jäivät sivuun, eikä niitä loppuvuodesta enää päivitetty.
Meillä oli eri somekanavissa yhteensä 4866 seuraajaa (v. 2022: 4164, v. 2021: 2511 ja v. 2021: 1799). Vuoden 2024 luvussa ei ole enää mukana TikTokia, koska sen käytöstä luovuttiin.
Kiertokaaren somekanavien seuraajamäärät v. 2020-2024
Ensimmäiset asiakaskirjeet postitettiin
Painettu lajitteluopas jaettiin edelleen jokaiseen toimialueemme kotiin julkisena tiedotteena huhtikuussa, ja sitä oli saatavilla myös kirjastoista. Opas jaettiin ensimmäistä kertaa Raaheen, joka tuli Kiertokaaren jäteneuvonnan piiriin tammikuussa 2023.
Uuden jätelain mukanaan tuoman viestintätarpeen takia myös asiakaslehti Hyötyposti jaettiin julkisena tiedotteena omistajakuntiin marraskuussa. Lähetimme lisäksi asiakaskirjeitä julkisena tiedotteena jätelain muutoksesta syksyn aikana. Ensimmäinen lähetettiin massapostituksena kaikille kuntalaisille Hailuodossa, Iissä, Kempeleessä, Lumijoella ja Oulussa.
Lisäksi lähetimme myös kohdennettuja kirjeitä niihin koteihin, joissa omakotitalojen bio- tai pakkausjätteen kuljetus oli siirtynyt meidän vastuullemme yksityiseltä jätekuljetusyritykseltä.
Saimme uuden, näppärästi päivitettävän tiedostuskanavan Ruskon jätekeskukseen, kun hankimme uuden digitaalisen ulkoinfonäytön. Käyttö alkoi marraskuussa.
Vuoden aikana valmistui myös toimintojamme esittelevä uusi yritysesittelyvideo. Video on katsottavissa täällä.