Kierrätyskeskus Likke
Uusi kierrätyskeskus sai lämpimän vastaanoton
Kiertokaari avasi uuden kierrätyskeskuksen Oulun Limingantulliin Jääsalontielle 28.4.2023. Aloitimme kierrätyskeskustoiminnan Oulun kaupungin pyynnöstä. Toiminnasta vastasivat aikaisemmin kaupungin hyvinvointipalvelut, jotta siinä pystyttäisiin hyödyntämään mahdollisimman monipuolisia työllistämisen työkaluja.
Kierrätyskeskustoiminta ei kuitenkaan siirtynyt uusien, vuonna 2023 toimintansa aloittaneiden hyvinvointialueiden tehtäväksi, joten kaupunki luopui siitä. Saimme Oulun kaupungilta kolmeksi vuodeksi lisämäärärahan, jolla toiminta on saatu käyntiin.
Likke on löydetty
Likke on saanut lämpimän vastaanoton asiakkailta. Kävijät ovat kiitelleet myös Ruskon jätekeskukseen keväällä 2022 avatun käyttökelpoisen tavaran talteenottopisteen sekä kierrätyskauppa Mini-Liken toimintaa. Vuonna 2023 Likellä ja Mini-Likellä kävi keskimäärin yhteensä 200 asiakasta päivässä.
Asiakkaat voivat tuoda Kierrätyskeskus Likelle Limingantulliin hyväkuntoista lahjoitustavaraa ja tekstiilejä. Lisäksi palveluihin kuuluvat maksullinen tietoturvapaperin vastaanotto sekä asiakkaille maksuton poistotekstiilin keräyspiste ja liikuntavälinelainaamo.
Kierrätyskeskus Liken tunnuslukuja
Ensimmäisen kahdeksan toimintakuukauden aikana Kierrätyskeskus Likellä otettiin vastaan materiaaleja yhteensä noin 79 000 kiloa, ja näistä uudelleenkäyttöön ohjautui noin 75 000 kiloa. Tekstiilejä myytiin 16 000 kiloa. Liikuntavälinelainaamosta tehtiin yhteensä 1128 lainausta.
vastaanotettuja materiaaleja
ohjautui uudelleenkäyttöön
myytyjä tekstiilejä
työllistettyä henkilöä
Vuoden 2023 loppupuolella aloitimme Kierrätyskeskus Liken parhaiden tuotteiden markkinoinnin Tori.fi-sivustolla. Tuotteita voi selata ja niitä voi varata Tori.fi-sivustolta, mutta ne noudetaan myymälästä.
Ruskon jätekeskuksen kierrätyskauppa Mini-Liken toiminta tilastoidaan hieman eri tavalla, ja siellä myydään paljon esimerkiksi jämerää rakennustavaraa. Vuonna 2023 Mini-Likeltä myytiin koko vuoden 2023 aikana yhteensä 175 445 kiloa tavaraa.
Sosiaalinen vastuu keskiössä
Liken toiminnan kulmakivenä on sosiaalinen vastuu. Kierrätettävien kilojen keräämisen lisäksi olemme panostaneet yhteistyöhön eri ammattioppilaitosten, kaupungin eri liikelaitosten ja yhtiöiden sekä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.
Kehitimme Oulun seudun ammattiopiston kanssa koulutusta, joka antaa valmiuksia toimia poistotekstiilin lajittelijana ja lajittelutyön ohjaajana. OSAO tarjosi tähän valmentavaan koulutukseen suoritettavia tutkinnon osia tekstiilin ja muotialan perustutkinnosta.
Tavoitteenamme on etsiä erilaisia polkuja työmarkkinoille esimerkiksi erilaisten työllistämistoimien, työharjoitteluiden sekä erilaisten ryhmä- ja yksilötyötoimintojen avulla. Tässä tehtävässä onnistuimme jo heti ensimmäisenä toimintavuonna, ja saimme tuettua henkilöitä työllistymään avoimille työmarkkinoille.
Oulun Huoltotalon kanssa aloitetun yhteistyön myötä saimme Kierrätyskeskus Likelle myyntiin korjattuja sähkölaitteita.
Kiertotalouden kohtaamispaikka
Tavoitteenamme on luoda Kierrätyskeskus Likestä myös ihmisten kohtaamispaikka ja erilaisten kiertotalousaiheisten tapahtumien keskiö.
Huhtikuussa pidetyn ison avajaistapahtuman jälkeen pidimme kolme kertaa taidetyöpajan, jossa maalattiin puupalikoita Liken yhteisötaideteokseen. Touko- ja elokuussa järjestimme maksuttoman taimienvaihtopäivän. Olimme mukana valtakunnallisessa Siivouspäivässä elokuussa, jolloin keräysautoomme sai tuoda hyväkuntoista myymättä jäänyttä tavaraa ja tekstiilejä.
Esittelimme poistotekstiilin keräystä ja lajittelua Suomalaisen Työn Liiton järjestämässä Tervetuloa meille -tapahtumassa lokakuussa. Marraskuussa kutsuimme ihmisiä Sinkkujen kierrätysiltaan elävän musiikin tahdittamana.